Parhaat Torrent Sivustot ja Suojaus

6 Parasta Torrent sivustoa 2024 + suojausohjeet!

On hyvä muistaa että torrent-sivustot itsessään ovat täysin laillisia, mutta ne saattavat sisältää tiedostoja jotka ovat suojattu tekijänoikeudella ja näin niitä ei lain mukaan saisi ladata tai jakaa muille.

On myös olemassa julkisia torrent-sivustoja joita suurin osa käyttää, mutta löytyy myös yksityisiä yhteisöjä jotka eivät näy googlen hakutuloksissa ja vaativat kutsun joltain nykyiseltä jäseneltä liittymistä varten. Nämä yksityiset yhteisöt ovat huomattavasti turvallisempia sillä niissä yleensä tarkistetaan ladattujen tiedostojen turvallisuus.

Listasimme tähän artikkeliin parhaat ja monipuolisimmat julkiset torrent sivustot, mutta niihin voi tietysti jakaa kuka vain tiedostojaan, joten tiedostojen laillisuuden ja turvallisuuden määrittely jää aina käyttäjän kontolle.

Lisäsimme myös loppuun ohjeet miten suojaat yhteytesi ja piilotat omat tietosi ulkopuolisilta ja Suomessa kiristyskirjeiden lähettäjiltä helposti VPN:n avulla.

Huom!

Muista hankkia asiallinen virustentorjuntaohjelma ennen kuin ryhdyt latailemaan mitään alla listatuilta sivuilta! Ikinä ei voi olla täysin varma tiedostojen puhtaudesta.

Large Separator Cloud

Torrent sivustot

The Pirate Bay
RARBG
Torlock
1337x
IPTorrents
Library Genesis
Small Blue Double Sided Cloud Separator

VPN ohjelmistot

Cloudflare WARP
NordVPN
Psiphon
Large Separator Cloud

Mistä tunnistaa turvallisen Torrent tiedoston?

Ikinä ei tietenkään sisällöstä olla täysin varma, mutta on paljon tekijöitä joiden avulla varmistua toiminnasta.

Aivan ensimmäisenä, ei kannata ladata täysin uusia tiedostoja joissa ei ole laisinkana kommentteja. Anna muiden ladata se ensin ja kommentoida sen turvallisuudesta.

Jotkut sivustot, kuten esimerkiksi The Pirate Bay merkkaa jotkut käyttäjät luotetuiksi pinkillä pääkallo-ikonilla, joka lisää luotettavuutta ja monet muutkin sivustot sisältävät omat merkintänsä. Jos taas liityt yksityiselle sivustolle kuten IPTorrents, kaikkien lataajien oikeellisuus vahvistetaan ja suurin osa torrenteista sisältää kommentteja käyttäjiltä.

Ohjelmistojen kohdalla kommentit ovat erityisen tärkeitä, sillä ne yleensä sisältävät tiedostoja jotka moni virustentorjuntaohjelma väittää uhkaaviksi vaikka ne eivät sitä olisikaan.

Elokuvien, musiikin ja muiden yksittäisten tiedostojen kohdalla tulee vain varmistaa että yhteytesi on suojattu, mutta ohjelmien ja pelien kohdalla kannattaa olla varovainen myös ladattujen tiedostojen osalta.

Large Separator Cloud

The Pirate Bay

Vanhin ja paras ilmainen torrent sivusto joka sisältää tiedostoja kaikista kategorioista laidasta laitaan.

Suuri suosio tietysti tuo mukanaan ongelmia, sillä Pirate Bayn kautta on jaeltu myös tiedostoja elokuvastudioiden toimesta jotka ovat jakaneet tietoja lakitoimistoille.

Jos kuitenkin seuraat VPN suojausohjeita artikkelin loppupuolelta, ei tästä tarvitse olla huolissaan.

The Pirate Bay käyttöliittymä

Kuten aiemmin mainittu, The Pirate Bay näyttää myös uniikit ikonit luotettavien käyttäjien lataamissa torrenteissa joiden perusteella voi helposti löytää luotettavia tiedostoja.

Vaikka sivusto sisältää kommentit, harmillisesti ne eivät ole yhtä aktiivisessa käytössä kuin monella muulla sivustolla.

Small Blue Double Sided Cloud Separator

Linkkivaihtoehtoja:

thepiratebay.org

piratebayproxy.info (Sisältää linkkejä toimiviin virallisiin mirroreihin)

thepiratebay.party

pirateproxy.live

Large Separator Cloud

RARBG

RARBG on yksi vanhimmista ja luotetuimmista sivustoista Pirate Bayn ohella, joka sisältää sisältää nopean pelkistetyn käyttöliittymän, kätevät suodatusvaihtoehdot ja helposti tarkistettavat kommentit laadun tarkistamiseksi.

Elokuvat ovat suodatettu kansikuvien alle joista voi valita sopivimman version ja TV-ohjelmien vieressäkin on kätevät linkit IMDb hakuun jonka avulla voi tehdä automaattisen haun kaikista kyseisen sarjan jaksoista.

Sen vieressä on myös sininen TV-ikoni josta avautuu kätevä näkymä tuotantokausiin jaetuista jaksolistoista.

Sivusto tarjoaa myös kommenttiosiot lataussivun alapäässä, josta voi tarkistaa ettei tiedostoissa ole mitään vikana.

Small Blue Double Sided Cloud Separator

Linkkivaihtoehtoja:

rarbg.to

rarbgmirror.com

rarbgmirror.org

Large Separator Cloud

Torlock

Torlock sisältää myös tuhansittain tiedostoja kaikista kategorioista ja sisältää myös merkinnät tarkistetuille torrenteille, jotka voi ladata turvallisesti.

Sivusto sisältää myös kommenttikentät vaikka ne eivät olekaan kovin aktiivisessa käytössä. Torlockilla on myös selkeä käyttöliittymä, joka erottaen tiedoston nimen ja alkuperäisen luojan eri väreillä.

Torlock käyttöliittymä ja torrent hakutulokset

Etusivulta löytyy myös suosituimmat haut ja eri kategorioiden suosituimmat uudet tulokkaat.

Sivusto sisältää myös paljon automaattisesti muilta sivustoilta crawlerin avulla haettuja torrentteja, joista ei voi päätellä miltä sivustolta ne on haettu. Oletettavasti sivuston ylläpitäjät hakevat niitä vain luotetuilta käyttäjiltä, mutta tästä ei ole varmuutta.

Small Blue Double Sided Cloud Separator

Linkkivaihtoehtoja:

torlock.com

Large Separator Cloud

1337x

1337x on tunnettu, jo yli 10 vuotta sitten perustettu torrent sivusto joka sisältää tyylikkään käyttöliittymän ja kätevät kirjastonäkymät elokuville ja sarjoille.

Kirjastonäkymien lisäksi hakutuloksista näkee kätevästi lataajan nimen ja nimen vieressä olevan viivan väristä jopa näkee kuinka luotettava lataaja on, sinisen värin tarkoittaessa VIP-jäsentä.

Käyttäjän nimeä klikatessa avautuu myös kyseisen lataajan profiili josta näkee milloin tämä on liittynyt sivustolle ja mitä hän on jakanut. Näin voit helposti valita torrentteja tunnetuilta ja vanhoilta käyttäjiltä, jotta voit varmistua etteivät ne ole epäilyttävien tahojen lataamia.

Small Blue Double Sided Cloud Separator

Linkkivaihtoehtoja:

1337x.to

1337x.st

1337x.eu

Large Separator Cloud

IPTorrents

Tämä on yksityinen sivusto joka vaatii joko kutsun olemassa olevalta jäseneltä tai lahjoituksen liittymistä varten. Tämä on huomattavasti turvallisempi sillä kaikki lataukset ovat luotetuilta jäseniltä.

Sivusto vaatii että käyttäjät pitävät lataamansa torrentit aktiivisena vähintään kaksi viikkoa, joka mahdollistaa kaikille tehokkaat nopeudet.

IPTorrents käyttöliittymä

Sivustolla oli ennen vielä tiukemmat lähetysvaatimukset joita hiljattain höllennettiin, mutta huomaat varmasti että kaikilla tiedostoilla on tuhatkertaisesti enemmän lähettäjiä kuin lataajia, joka takaa maksimaalisen nopeat latausnopeudet vanhoillekin tiedostoille.

Jos siis löydät kutsun tai sinulla on varaa maksaa pieni lahjoitus liittyäksesi IPTorrentsiin, on tämä ehdottomasti listan paras sivusto varsinkin turvallisuuden ja aktiivisten käyttäjien kannalta.

Small Blue Double Sided Cloud Separator

Linkkivaihtoehtoja:

iptorrents.com

ipt.lol

ipt.cool

bittitaivas.octopus.town

Large Separator Cloud

Library Genesis

LibGen ei ole torrent sivusto, vaan helppokäyttöinen pankki satoja tuhansia e-kirjoja joita voi ladata ilman torrent-ohjelmistoa.

Sivustolta löytyy niin fantasiakirjallisuutta kuin oppikirjojakin, ja kaikki nämä on ladattavissa e-kirjalukijoiden tukemissa MOBI tai PDF -tiedostomuodoissa.

Sivusto sisältää myös ladattavan työpöytäversion jossa kirjoja on hieman helpompi selata, mutta jotta sen saa toimimaan täytyy muistaa päivittää tietokannan osoitteet ajan tasalle, joka löytyy tämän sivuston loppupäästä.

Ongelmana tietysti on että suurin osa kirjoista ja teoksista ovat vain englanniksi, eikä suomeksi löydy juuri mitään, mutta tämä on odotettavissa kaikilta muiltakin torrent sivustoilta.

Small Blue Double Sided Cloud Separator

Linkkivaihtoehtoja:

libgen.is

libgen.rs

libgen.st

Large Separator Cloud

Parhaat tavat suojata verkkoliikenteesi

Kuten ehkä olet jo tietoinen, VPN on ainoa varma tapa suojata kaikki verkkoliikenteesi ulkopuoliselta nuuskinnalta, eikä tähän yleisesti ole kovin tehokkaita ilmaisia keinoja. On kuitenkin olemassa muutamia ohjelmistoja jotka tarjoavat toimivan ilmaisen palvelun ja todella tehokkaita VPNiä löytyy nykyään myös todella halvalla.

Small Blue Double Sided Cloud Separator

Ilmainen Cloudflare WARP

Cloudflare on maailman tunnetuin sisällönjakeluverkko ja he tarjoavat myös ilmaisen verkkoliikenteen ohjaamiseen tarkoitetun ohjelman jolla suojaat verkkosi palveluntarjoajan valvonnalta.

Kyseinen ohjelmisto on nimeltään Cloudflare WARP joka ohjaa kaiken verkkoliikenteen Cloudflaren maailmanlaajuisen palvelinverkoston läpi, eikä tallenna mitään selailutietojasi.

Asennettuasi ohjelma, sinun ei tarvitse kuin kytkeä se päälle työkalupalkin oikeasta alareunasta ja kaikki liikenteesi, myös torrenteille, salataan ja kuljetetaan sen WARPin kautta.

Cloudflare WARP ilmainen vpn

Tämä ei kuitenkaan muuta IP-osoitettasi, joten tämä ei tee laitteestasi täysin anonyymiä.

Parhaan suojan saavuttamiseksi kannattaa kuitenkin hankkia VPN-ohjelmisto.

Small Blue Double Sided Cloud Separator

Halvin ja tehokkain vaihtoehto — NordVPN

NordVPN on yksi halvimmista ja nopeimmista VPN ohjelmistoista, jonka saa käyttöön niin tietokoneella kuin mobiililaitteillakin.

Suosittelemme erillisen VPN:n käyttöä sillä se ei hidasta verkon käyttöä jos yhdistät suomalaisiin palvelimiin, ja se pitää kaiken surffailusi ja torrent-liikenteen täysin salassa.

Käytämme itsekin NordVPN:ää sillä se maksaa vain alle 4€ kuukaudessa ja sitä voi käyttää rajattomasti ja palvelimia löytyy yli 5000, 60:stä maasta.

Kyseinen ohjelmisto hyödyntää tehokkaimpia mahdollisia DNS-palvelimia, joka mahdollistaa verkon käytön jopa nopeammin kuin monet suomalaiset palveluntarjoajat.

Nämä ominaisuudet ovat mahdollista vain kuukausimaksujen tuoman budjetin ansiosta ja sen huomaa, mutta jos haluat kokeilla rajoitetumpaa ilmaista VPN:ää, kokeile alla mainittua Psiphonia.

Small Blue Double Sided Cloud Separator

Ilmainen avoimen lähdekoodin VPN — Psiphon

Psiphon on ilmainen VPN jossa ei ole ajallista käyttörajoitusta, mutta ollessaan ilmainen, sen nopeuksia rajoitetaan huomattavasti ellet maksa jäsenyydestä.

Psiphoniin voi ostaa PsiCash kolikoita joilla voi ostaa joko tunnista kuukauteen tehokasta käyttöaikaa jonka edullisuus riippuu käyttötavoistasi.

Psiphon käyttöliittymä

Huom: 1,000 PsiCash -valuuttaa maksaa tasan yhden dollarin eli noin 0.85€.

KäyttöaikaPsiCash hintaArvioitu hinta
dollareissa
1 tunti100$0.10 per tunti
1 päivä800$0.80 per päivä
1 viikko4,000$4.00 per viikko
1 kuukausi13,000$13.00 per kuukausi

Toisin sanoen, jos tiedät tarvitsevasi VPN:ää vain pienen hetken tai vain muutaman päivän kuukaudessa, pääset halvemmalla käyttäen Psiphonia, ostaen tehokkaampaa käyttöaikaa tarpeen mukaan.

Tavalliseen surffailuun tai pienikokoisten torrenttien lataamiseen riittää hyvin jopa ilmaiset nopeudet.

Jos taas haluat latailla isompia torrentteja, haluat surffailla turvallisesti päivittäin tai vaikkapa katsella muiden maiden suoratoistopalveluita, pääset paljon halvemmalla käyttämällä NordVPN:ää.

Scroll to Top