Bluetooth selitetty ja Bluetooth Versiot

Mikä Bluetooth on? Eri versiot selitetty ja näin tarkistat omasi (2022)

Bluetooth löytyy nykyään jokaisesta puhelimesta ja se on standardi melkein kaikissa langattomissa kuulokkeissa ja laitteissa.

Bluetooth teknologia kehittyy myös jatkuvasti ja tällä hetkellä uusin version on vuonna 2021 julkaistu Bluetooth 5.3 joka on huomattavasti tehokkaampi ja monipuolisempi kuin alkuperäinen versio joka julkaistiin vuonna 1998.

Mutta mitä eroa Bluetooth versioilla oikeasti on ja miten selvität tietokoneesi tai puhelimesi käyttämän Bluetooth version?

Löydät kaikkiin näihin kysymyksiin vastauksen alta, mutta suosittelemme myös lukemaan mitä eroa 2.4 GHz ja 5 Ghz taajuuksilla on kun jaat verkon puhelimestasi tai yhdistät langattomaan verkkoon.

Large Separator Cloud

Bluetoothin alku ja nimen merkitys

Lyhyen kantaman radioteknologia joka myöhemmin nimettiin Bluetoothiksi sai alkunsa vuonna 1989 kun Ericssonilla työskentelevä Nils Rydbeck sai tehtäväkseen kehittää langattomat kuulokkeet. Hän sai kehitettyä toimivan prototyypin teknologiasta vuoteen 1997 mennessä.

Myöhemmin, vuonna 1997 IBM halusi Ericssonin apua yhdistääkseen puhelimen toiminnallisuuden kannettavaan tietokoneeseen, mutta lopputulemana todettiin että virrankulutus olisi liian suuri jos puhelin yhdistettäisiin läppäriin.

Bluetooth kytkin kannettavassa tietokoneessa

Tästä kompromissina päätettiin hyödyntää tätä uutta lyhyen kantaman radioteknologiaa, jolloin IBM ja Ericsson perustivat Bluetooth SIG (Special Interest Group) ryhmän yhdessä Intelin, Toshiban ja Nokian kanssa.

Tämän seurauksena ensimmäinen Bluetooth laite, langaton kuulokemikrofoni puhelimille, julkaistiinkin vuonna 1999 ja se voitti heti palkinnon parhaasta uudesta teknologian näytöstä.

Bluetoothin oli tarkoitus olla vain väliaikainen nimi jota eräs Intelin työntekijä ehdotti kuultuaan tarinan Harald Sinihammas (Harald Bluetooth) -nimisestä viikingistä ja nähtyään kuvan skandinaavisista riimuista (hagall ja bjarkan) Haraldin nimikirjaimista, keksittiin että yhdistämällä ne voitaisiin luoda tyylikäs logo.

Bluetooth logon koostumus

Nimi oli tarkoitus vaihtaa joko RadioWireksi tai Personal Area Networkiksi (PAN), mutta kumpikaan niistä ei sopinut erinäisten ongelmien takia ja Bluetooth nimi oli ehtinyt jo yleistyä niin nopeasti että se päätettiin jättää viralliseksi nimeksi.

Bluetooth teknologian alkutaival oli varsin hidas, kunnes kuitenkin 2000-luvun alkupuolella Motorola alkoi käyttää sitä mobiililaitteissaan, jonka jälkeen Bluetoothin suosio räjähti Motorolan ollessa tuolloin niin iso tekijä mobiilimarkkinoilla.

Large Separator Cloud

Miten Bluetooth toimii ja miten se eroaa Wi-Fi:stä?

Bluetoothin toimintalogiikka on hyvin samankaltainen Wi-Fiin verrattuna, sillä molemmat teknologiat muuntavat dataa radioaalloiksi 2.4GHz taajuudella (tosin Wi-Fi voi hyödyntää myös 5Ghz ja 6Ghz taajuuksia).

Toisin kuin Wi-Fi joka yltää jopa 50 metrin päähän sisällä ja tuplasti ulkona, Bluetoothin päätarkoitus on taas käyttää mahdollisimman vähän virtaa säästääkseen akkua ja samalla yrittäen vähentää ruuhkaantumista muiden lähellä olevien laitteiden kanssa.

Tämä mahdollisimman matala virrankulutus on myös syynä miksi Bluetoothia ylipäänsä voidaan käyttää hyvinkin pienissä laitteissa kuten langattomissa nappikuulokkeissa joissa on hyvin rajallinen akkukapasiteetti.

WiFi vs Bluetooth kokoero

Tähän liittyen Bluetoothin simppeli tapa luoda yhteys käyttämällä henkilökohtaista verkkoa (Personal Area Network), vaatii hyvin vähän komponentteja toimiakseen ja tekee siitä näin helpon ja halvan valmistaa ja integroida laitteisiin.

On myös hyvä huomioida että Bluetoothin kaistanleveys eli tiedonsiirron nopeus on huomattavasti rajallisempi, vain noin 3 megabittiä sekunnissa (tosin Bluetooth 5.0:ssa tämä nousi jo 48 Mbps:ään), kun taas Wi-Fi:n nopeus nousee jopa 10 gigabittiin sekunnissa.

Tämän on myös osasyynä sille miksi Bluetooth voi toimia niin tehokkaasti, sillä sitä ei ole luotu tiedostojen siirtelyyn vaan kevyempään kommunikointiin.

Bluetoothin latenssi on myös yleisesti huomattavasti pienempi Wi-Fiin verrattuna, sillä sen ei tarvitse huolehtia useammasta laitteesta samanaikaisesti ja sen ei tarvitse kulkea reitittimen ja palomuurin läpi. Tosin tämän takia Bluetoothilla on myös huomattavasti heikompi tietoturva, sillä sitä ei salata monimutkaisella salasanalla.

Large Separator Cloud

Bluetoothin eri versiot ja yhteensopivuus

Bluetoothia on paranneltu huomattavasti 1.0 version jälkeen jonka ansiosta se onkin nykyään käytössä yleisenä standardina suurimmassa osassa langattomista laitteista.

Ongelmaksi ilmeneekin se että Bluetoothista on jo 5 versiota ja näillä omat aliversionsa, joten on hankalaa selvitellä mitä eroa niillä on ja minkä version tarvitset itse.

Hyvä puoli Bluetooth versioilla on että ne ovat täysin taaksepäin yhteensopivia, joten jos laitteesi tukee uusinta Bluetoothin 5-versiota, tukee se myös kaikkia vanhempia versioita.

Paritettujen laitteiden vanhemman version omaava puoli tietysti rajoittaa uusien ominaisuuksien käyttöä.

Small Blue Double Sided Cloud Separator

Bluetooth 1.0 — 1.2

Ensimmäinen Bluetooth yhteensopiva laite julkaistiin vuonna 1999, mutta ensimmäinen Bluetooth versio kärsi salauksen puutteesta, joten suurin osa palveluista ei voinut sitä hyödyntää.

Ensimmäinen Bluetooth versio ei myöskään mahdollistanut tuotteiden yhteistoimintaa. Isoimmat ongelmat korjattiin versiossa 1.1, mutta vasta 1.2 -versio paransi tiedonsiirtonopeuden 721 kilobitin sekuntinopeuteen ja paransi samalla signaalinkäsittelyä ja mahdollisti nopeamman yhteydenluomisprosessin.

Small Blue Double Sided Cloud Separator

Bluetooth 2.0 — 2.1 ja EDR

Seuraava suuri Bluetooth päivitys tuli markkinoille vasta vuonna 2005, parantaen tärkeimpiä osa-alueita nopeudesta tietoturvaan ja signaalin kantamaan.

Tämä uusi versio paransi signaalinkäsittelyä entisestään ja mahdollisti EDR (Enhanced Data Rate) toiminnallisuuden, joka nopeutti tiedonsiirtonopeutta ja mahdollisti näin vaativammankin audio-tiedonsiirron.

2.0 versio nosti tiedonsiirtonopeuden 721 Kbps:tä suoraan 2.1 Mbps:ään joka nostettiin vielä seuraavassa 2.1 versiossa 3 megabitin sekuntinopeuteen.

Signaalin maksimikantamaa nostettiin myös 10 metristä jopa 100 metriin, mutta laitteet silti harvoin toimivat luotettavasti niin pitkillä matkoilla.

Yksi tärkeimmistä uudistuksista oli myös tehokkaampi laitteiden paritusprosessi joka vaati jopa viisi kertaa vähemmän virtaa. Samalla paritusprosessiin lisättiin myös huomattavia parannuksia tietoturvaan joka esti yleisimmät salakuunteluhyökkäykset.

Small Blue Double Sided Cloud Separator

Bluetooth 3.0 ja HS

Bluetooth 3.0 tuli markkinoille vuonna 2009 ja toi mukanaan HS eli High-Speed tilan, joka mahdollisti olemassa olevan Wi-Fi signaalin hyödyntämisen tehokkaampaan, jopa 24 Mbps tiedonsiirtoon.

Ongelmallisesti tämän lisänopeuden hyödyntäminen vaati myös huomattavan nousun kaikkien kytkettyjen laitteiden virrankulutuksessa, jonka takia suurin osa laitevalmistajista päätyivät edelleen käyttämään 2.1 EDR -versiota tämän uudistuksen sijasta.

Tämän ongelmallisen julkaisun jälkeen käännettiinkin kurssia nopeasti ja luotiin seuraavasta versiosta mahdollisimman energiatehokas.

Small Blue Double Sided Cloud Separator

Bluetooth 4.0 — 4.2 ja BLE

Bluetooth 4.0 julkaistiin nopeasti jo vuonna 2010 jotta edellisen version ongelmista ja huonosta maineesta päästäisiin eroon.

Tämä toi mukanaan uuden BLE eli Bluetooth Low Energy tilan, joka tunnetaan myös nimellä Bluetooth Smart.

Tämä uusi BLE tila tuki kaikkia aikaisempien versioiden ominaisuuksia ja yhtä laajaa signaalin kantamaa, mutta mahdollisti toiminnan myös kolikkokennoja (nappiparistoja) käyttävillä laitteilla, eli laitteilla joissa on erityisen pieni virrankulutus.

Uudempi 4.1 versio julkaistiin kolme vuotta myöhemmin joka lisäsi pelkkiä ohjelmistouudistuksia, muun muassa tuen LTE-mobiiliverkoille ja muita hyödyllisiä uudistuksia jotka auttoivat esimerkiksi laitekehityksessä.

BLE:n todellinen hyöty aukesi kuitenkin vasta Bluetooth 4.2 version myötä vuonna 2014, sillä se lisäsi tuen erinäisille IoT-laitteille, mukaan lukien vaadittavia parannuksia tietoturvaan, IoT-laitteiden yhteydenluomiseen ja muihin ominaisuuksiin joita älylaitteet tarvitsivat.

Small Blue Double Sided Cloud Separator

Bluetooth 5.0 — 5.3

Uusin Bluetooth 5 versio julkaistiin vuonna 2016 joka keskittyi parantamaan erinäisiä IoT-ominaisuuksia jotka lisättiin aikaisemmassa versiossa.

Nämä parannukset keskittyivät tiedonsiirron nopeuttamiseen ja BLE-laitteiden kantaman parantamiseen.

Tämä uusi versio osaa hyödyntää siirtonopeuksia ja kantamaa keskenään, jakaen BLE protokollan eri kerroksiin, 2 Mbps, 1 Mbps, 500 Kbps, ja 125 Kbps nopeuksiin.

Tämän ansiosta lyhyen kantaman laitteet kuten langattomat kuulokkeet voivat hyödyntää nopeampaa tiedonsiirtoa, rajoittaen signaalin kantamaa, kun taas kevyet laitteet kuten erinäiset sensorit voivat hyödyntää parempaa kantamaa rajoittamalla maksiminopeuttaan.

Tämän uudistuksen ansiosta hitaampaa tiedonsiirtoa käyttävät laitteet voivat omata jopa 240 metrin kantaman, mikä kuulostaa uskomattomalta kun puhutaan Bluetooth laitteista.

Bluetooth 5 lisäsi myös tärkeän kaksoisääniominaisuuden (Dual Audio), joka mahdollisti yhden äänilaitteen toistaa sisältöä kahteen erilliseen Bluetooth laitteeseen, kuten kuulokkeisiin ja kaiuttimiin samanaikaisesti.

Bluetooth 5.1 versio julkaistiin vuonna 2019 jossa lisättiin verkkopohjainen mallihierarkia, joka mahdollisti Bluetoothin hyödyntämisen usean laitteen ja ’isäntälaitteen’ välillä kommunikoinnin, joka on jo hyvin Wi-Fi:n tapainen toimintamalli ja sitä tullaan varmasti hyödyntämään tulevaisuudessa.

Bluetooth 5.2 julkaistiin samana vuonna lisäten BLEA eli Bluetooth Low Energy Audio tuen, joka vähentää virrankulutusta hyödyntäen uutta LC3-ääniformaattia.

Tämä versio myös mahdollisti myös äänen vastaanottamisen useammalta laitteelta samanaikaisesti, kun aikaisempi 5.0 versio mahdollisti vain äänen lähettämisen eteenpäin useammalle laitteelle.

Tämän artikkelin kirjoitushetkellä uusin Bluetooth-versio on vuonna 2021 julkaistu Bluetooth 5.3, joka lisäsi vain pieniä muutoksia, mukaan lukien parannuksia salausavaimen minimivaatimuksiin ja parannuksia signaalin kerroksen muuttamiseen nopeammin, jos tiedonsiirron nopeutta pitää hetkellisesti nostaa tai laskea.

Huom!

Jos huomaat että Bluetoothista on ilmestynyt uusi versio jota ei tältä listalta löydy, lähetäthän meille sähköpostia jotta voimme päivittää artikkelin uusimmilla tiedoilla.

Large Separator Cloud

Bluetooth version tarkistaminen Windowsilla

Kaikissa tietokoneissa ei ole sisäänrakennettua Bluetooth vastaanotinta, mutta varsinkin kannettavista tietokoneista sellainen löytyy lähes aina.

Windowsissa on omat Bluetooth asetukset jotka löytyy hakemalla aloitusvalikon hakupalkista ’Bluetoothin ja muiden laitteiden asetukset’, josta voit yhdistää Bluetooth laitteita. Tämä valikko ei kuitenkaan kerro Bluetoothin versiota.

Jotta voit löytää koneesi käyttämän Bluetooth version, kirjoita hakuun ’Laitehallinta’ ja avaa se.

Laajenna sitten Bluetooth-haara josta näet kaikki laitteeseesi yhdistetyt Bluetooth laitteet.

Bluetooth laitehallinta Windowsilla

Etsi listasta tietokoneesi oma vastaanotin. Yleensä sen nimi sisältää ’Wireless Bluetooth’ ja mahdollisesti valmistajan nimen kuten yllä olevassa kuvassa Intelin.

Klikkaa sitten laitetta oikealla hiirenpainikkeella ja avaa ’Ominaisuudet’.

Avaa ’Lisäasetukset’ -välilehti löytääksesi vastaanottimen version.

Bluetooth laitteen versio LMP

Ohjelmiston version alla pitäisi olla jokin LMP-versio, joka tarkoittaa Link Manager Protocol-versiota, joka taas vastaa jotain Bluetooth versiota. Voit tarkistaa alla olevasta taulukosta oman vastaavan versiosi.

LMP versioVastaava Bluetooth versio
LMP 0Bluetooth 1.0b (poistunut käytöstä)
LMP 1Bluetooth 1.1 (poistunut käytöstä)
LMP 2Bluetooth 1.2 (poistunut käytöstä)
LMP 3Bluetooth 2.0 + EDR (poistunut käytöstä)
LMP 4Bluetooth 2.1 + EDR (vanhentunut, poistuu käytöstä)
LMP 5Bluetooth 3.0 + HS (vanhentunut, poistuu käytöstä)
LMP 6Bluetooth 4.0
LMP 7Bluetooth 4.1
LMP 8Bluetooth 4.2
LMP 9Bluetooth 5.0
LMP 10Bluetooth 5.1
LMP 11Bluetooth 5.2

Muista että Bluetooth on taaksepäin yhteensopiva, joten vaikka laitteessasi olisi vanhempi versio, pitäisi yhteyden muodostaminen onnistua ongelmitta, mutta jotkut uudet Bluetooth-ominaisuudet voivat tällöin olla pois käytöstä.

Jos laitteestasi löytyy eri versio (uudempi), voit luultavasti päätellä taulukon perusteella mihin väliin oma versiosi sopii.

Vieritä ylös